laura tikka
Parasta työssäni on kun saan jaettua tietoa ja ymmärrystä eteenpäin. Antaa oivalluksia siitä, miten voidaan yhdessä puuhastella koiran kanssa positiivisesti ja niin, että molemmilla on hauskaa. Samalla myös parantaa yhteistä suhdetta koiran ja ihmisen välillä. Kouluttajana pidän tärkeänä sitä, että edetään aina koiran ehdoilla.Kaikki koirat ovat erilaisia ja tärkeintä onkin löytää jokaiselle ne omat sopivat oppimistavat. Palkitsevinta on nähdä onnistumiset ja iloiset hymyt kaikkien kasvoilla.
Koulutan mm. nose workia, doboa, rally-tokoa sekä arjentaitoja.
Ammattitutkinnon lisäksi olen myöskin suorittanut:- Arkitottelevaisuuskoulutusohjaajakurssin
- Dobo-koulutusohjaajakurssin
- Nose Work ohjaajakoulutuksen(1. ja 2. tason koulutus)
- Rally-tokokoulutusohjaajakurssi
Capun kanssa kisaamme nose workissa (1.lk) ja rally-tokossa RTK3 (oikeus mestariluokkaan) ja harrastamme myöskin tokoa ja doboa. Rally-tokossa olimme SM 2017 kilpailussa voittajaluokan sijalla 5.