Hieronta

Koirat eivät valita kipujaan samaan tapaan kuin me ihmiset ja siksi oma koira voi vaikuttaa omistajansa silmään hyvinvoivalta, vaikka sillä olisi melko paljonkin kipuja. Tämän vuoksi olisi tärkeää tarkistuttaa koira ammattilaisella lihashuoltajalla säännöllisiin väliajoin, näin voidaan ennaltaehkäistä vammojen syntyä, kun havaitaan ajoissa piilevät jumit. Hyvä lihashuolto parantaa koiran elämänlaatua ja suorituskykyä.

Koirien kipukäyttäytyminen on yksilöllistä. Mikäli koirasi käytöksessä muuttuu jokin, on syytä olla yhteydessä ammattilaiseen. Liikuntahaluttomuus tai jopa yliaktiivisuus voi olla merkki huonosta olosta. Aggressiivisten tapausten kohdalla pyydämme teitä olemaan ensin yhteydessä eläinlääkäriinne.

Hieronta rentouttaa koiraa, saa aineenvaihdunnan kiertämään ja avaa kireytyneet lihakset. Hieronta ei ole pelkästään harrastaville urheilukoirille tärkeää, sillä kaikilla koirilla on joskus jumeja. Lihakset voivat kipeytyä juoksulenkeistä, pallon heittelystä tai vaikka liiasta makoilusta. Nopeat pyrähdykset, liukastumiset ja hyppimiset saavat lihakset kireiksi aivan niinkuin meillä ihmisilläkin. Hieronta sopii ja on tärkeää kaikille koirille - iästä ja koosta riippumatta.

Onnellinen koira - onnellinen omistaja.

Tiloistamme löytyy tilava, lämmin ja äänieristetty 9 neliön kokoinen hierontahuone, jossa koira pääsee rentoutumaan. Hierontaan on hyvä varata noin 1,5 tuntia.

Kuvia klikkaamalla pääset lukemaan hierojistamme lisää, katsomaan vapaat hieronta-ajat sekä hinnat!

Koirahieroja Virpi Liinoja

Urheilukoirahieroja Sanna Saarenpää